Herkkyys pienestä pitäen
Olen ollut lapsesta lähtien herkkä aistimaan erilaisia asioita ja energioita niin ihmisistä kuin henkimaailmastakin. Muistan jo lapsena saaneeni viestejä henkioppailtani, tosin enhän minä silloin ymmärtänyt mistä ne viestit tulivat ja miksi.
Joskus parikymppisenä aloin näkemään onnettomuuksia ja tulevia tapahtumia ennalta. En uskonut, että kukaan voisi nähdä tulevaa, vähiten minä itse. Niiden tapahtumien ennalta näkeminen oli ahdistavaa ja yritin löytää vastausta, sitä kuitenkaan saamatta.
Oppaani puuttuivat peliin ja elämäni muuttui kertarysäyksellä
Melkein kymmenen vuotta sitten oppaani puuttuivat peliin ja heittivät eteeni kurssin, jolle menin sen enempää miettimättä. Se viikko luostarissa Hollannissa muutti elämäni. Sain kuulla olevani herkkä siksi, että olen näkijä ja meedio. Oli uskomaton tunne kun otin ensimmäisen kerran tietoisesti yhteyttä henkimaailmaan. Siellä se oli, ja oli aina ollutkin, valmiina odottamassa ja antamassa ohjausta.
Meedioiden Tylypahka - kuin olisi kotiin tullut
Astrologiasta energiahoitoihin
Olen opiskellut henkistä astrologiaa useita vuosia ja olen tehnyt lähinnä kirjallisia tulkintoja asiakkailleni. Astrologia on aivan mieletön apuväline itsensä ymmärtämiseen tai tulevan suunnitteluun.
Olen suorittanut reikihoitajakoulutuksen (Usui / Holy Fire II Reiki Ryoho) sekä kristallihoitajakoulutuksen Kaliforniassa.
Olen myös opiskellut meditaatiota, hypnoterapiaa, feminiinienergiaa ja varjotyöskentelyä, sekä viimeisimpänä olen suorittanut henkisen elämäntaitovalmennuksen koulutuksen (Spiritual Life Coach).
Mitä minä olen tästä kaikesta saanut?
Myös sinä olet näkijä