Kirjojen salaisuuksia

31.05.2023

Jos olet kiinnostunut henkisyydestä ja itsesi kehittämisestä, niin silloin sinua voi myös kiinnostaa henkinen kirjallisuus. Henkinen kehitys taitaa olla elämän mittainen matka ja joskus sitä voi avittaa hieman myös uppoutumalla kirjojen salaisuuksiin. Oheen olen kirjoittanut niistä kirjailijoista tai kirjoista, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen tai joista olen saanut itselleni paljon uutta ajateltavaa tai ohjausta eteenpäin. Osa kirjoista on myös räjäyttänyt tajuntani ja näyttänyt uusia puolia henkisellä tiellä, ja siitä mikä on oikeasti mahdollista. 

Helppoja, romaaninkaltaisia henkisiä kirjoja löytyy esimerkiksi Paulo Coelholta. Suurin osa hänen tuotannostaan on tietääkseni suomennettu. Kirjat on kauniita kertomuksia, joihin on ujutettu elämänviisauksia ja henkisiä oivalluksia. Itse aloitin henkisen tieni lukemalla Coelhon kirjoja. Suosittelen niitä lämpimästi myös sinulle. 

Jos sinua kiinnostaa elämänviisaudet, elämän ja ajatusten syvyys, niin hyviä kirjoja löytyy Anthony De Mellolta tai Eckhart Tollelta. Itse olen kokenut De Mellon kirjat huomattavasti helpoimmiksi sisäistää kuin Tollen kirjat. Mutta tämä on hyvin henkilökohtainen kokemus, kuka mistäkin tykkää. 

Yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut on Mark Allenin Maailman suurin salaisuus. Jos tuntuu, että elämässä ei ole mitään järkeä tai mieltä, niin tuon kirjan lukemalla tuon ajatuksen saa väistymään, ja elämän salaisuudet eivät enää olekaan salaisuuksia vaan uusia elämänpolkuja mahdollisuuksineen. 

Kirjoja, jotka opastavat henkisten aistien käytössä, niitä en ole löytänyt kovinkaan montaa. Yksi parhaista kirjoista on Sanaya Romanin ja Duane Packerin kirja Avaudu kanavaksi. Tässä kirjassa opastetaan ottamaan yhteys henkioppaaseen tai muihin henkisiin olentoihin, ja saamaan sitä kautta tietoa. Sanaya Roman on myös kirjoittanut muita henkisiä kirjoja.  

Jos olet kiinnostunut manifestoinnista ja onnellisemman elämän eväistä, niin ensimmäiseksi suosittelisin sinulle Rhonda Byrnen kirjoja. Salaisuus taitaa olla se suosituin kirja ja onpa siitä tehty jopa elokuvakin. Byrnen kirjat kertovat siitä, miten voit saada elämässäsi sen mitä haluat. Muutoinkin hänen kirjansa ovat helppolukuisia ja ihanan positiivisia.

Manifestoinnista ja energioista kirjoittaa myös Esther ja Jerry Hicks. Osa heidän tuotannostaan on suomennettu. Esimerkiksi "Pyydä, niin saat" on hyvä kirja. Itse olen kuunnellut paljon Ester Hicksin luentoja YouTubesta ja mikäli englanninkieli sujuu sinulta hyvin, suosittelen. Ester Hicks opettaa paljon ajattelun voimasta, energioista ja siitä miten elämässä voi saada sen mitä haluaa. Ja etenkin tuon negatiivisen ajattelun muuttaminen positiiviseksi, sen olen oppinut hänen kauttaan. Niin ja sitä omaa elämää voi luoda todeksi juurikin omilla ajatuksillaan. Oletko pannut merkille miten usein ajattelet jostakin asiasta negatiivisesti? 

Joe Dispenzan Luo itsesi uudelleen on kirja, jota voin todellakin suositella. Se kertoo ajatusten voimasta, oman elämän muuttamisesta paremmaksi. Tässä kirjassa on asioita, joita en olisi uskonut kuulevani. Tämä kirja on oikeasti räjäyttänyt ajatusmaailmani siitä mikä meille kaikille on mahdollista tässä maailmankaikkeudessa. Dispenza on kirjoittanut myös muita kirjoja ja hän on tehnyt paljon ohjattuja meditaatioita, jotka ovat hyvinkin voimallisia. 

Manifestoinnin ehdoton ykkönen on Napoleon Hillin kirja Ajattele oikein, menesty

Loistavia elämänoppaita kirjoittaa myös Vishen Lakhiani, joka on Mindvalleyn perustaja. Pahoin kylläkin pelkään, että hänen kirjojaaan ei ole suomennettu. En tiedä miksi. Mutta mikäli englanninkieli sujuu, niin The Code of the Extraordinary Mind tai The Buddha and the Badass kannattaa lukea. Ne auttavat muokkaamaan omaa ajatusmaailmaa niin paljon paremmaksi. Niistä löytää myös paljon oivalluksia, tai ainakin minä löysin. 

Ehdoton suosikkini on kuitenkin Bob Proctor, mutta hänen kirjojaan ei löydy suomeksi. Change Your Paradigm on ehkä paras hänen kirjoistaan.